Historia

Broken Bones Festival

Broken Bones Festival tuo 70-luvun brittipunkin kerman
6. marraskuuta Kaapelitehtaalle

Mukana The Adicts, Sham 69:n vuoden 1977 alkuperäiskokoonpano,
Stiff Little Fingers sekä The Boys!

Central Line Entertaiment kokoaa brittipunkin ikinimet Helsingin Kaapelitehtaalle tänä vuonna. Marraskuun kuudentena päivänä vietettävä Broken Bones Festival on ollut itsekin punktaustaisille Henri ja Petri Ekmanille pitkäaikainen haave, joka saadaan toteutumaan viimein.

”Kautta aikain haaveenamme on ollut punk-aiheinen festivaali, ja viime vuosina, kun on tullut kierrettyä Berliiniä, Lontoota ja Blackpoolia, ajatus alkoi juosta toden teolla: Tehdään Suomeen oma festivaali!”

1970-luvulla peruskivensä muuranneet ensimmäisen Broken Bones Festivalin bändit The Addicts, Sham 69, Stiff Little Fingers sekä The Boys ovat elämänsä iskussa tällä hetkellä.

”Ja näin isoa kattausta on todella harvoin tarjolla”, promoottorit lisäävät.

Huikeiden esiintyjien lisäksi tarjolla on monipuolinen valikoima ruokaa ja juomaa. Kaapelitehtaalla on myös erilaisia punk-aiheisia myymälöitä ja muuta ohjelmaa, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa. 

”Myös jatkoa on suunnitteilla, ja ensimmäiset bändit on jo kiinnitetty vuodelle 2022. Broken Bones -brändin alla toteutetaan myös muita tapahtumia ympäri vuoden, näistä esimerkkinä 7. kesäkuuta ensi vuonna tapahtuva yhdysvaltalaisen Good Riddancen keikka Tavastialla”, Henri lisää.

Liput Broken Bones Festival -tapahtumaan ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Sham 69 (UK)

Sham 69:n juuret ovat jo vuodessa 1975. Sen nimi napattiin graffitista, tai itseasiassa siitä mitä siitä oli jäljellä. Paikallisen jalkapalloseuran voittoa Athenian Leaguessa vuonna 1969 oli joku juhlistanut kirjoittamalla seinään Walton and Hersham ’69. Oman tyylinsä yhtye löysi vasta kesäkuussa 1977, kun Jimmy Pursey ja Dave Parsons päättivät yhdistää voimansa. Kaikki vanha materiaali lensi roskiin ja tarttuvat punk-hoilotukset tulivat tilalle. 

Bändi alkoi saada nimeä hyvänä lavabändinä. Kesän 1977 Roxyn keikalle tuli pari skinheadiä ja vallitseva tulkinta sananvaihdosta, joka keikalla tapahtui, on, että Jimmy julisti että ”Skinheads are back”. Tämän jälkeen skinit alkoivat kansoittaa Shamin keikkoja ja aiheuttaa ongelmia. Ensimmäinen single I Don’t Wanna tehtiin Illegal Recordsin alamerkilleen Step Forwardille, jota pyöritti Sniffin’ Glue fanzinesta tuttu Mark P.

Single jälkeen bassoon tuli Dave Tregunnalla. Nyt oli Sham 69:n klassinen kokoonpano valmis. Bändi alkoi etsiä kunnon levytyssopimusta. Tärkeimpänä ehtona oli, että levylle tulisi livemateriaalia, sillä bändi oli omasta mielestään ennen kaikkea liveyhtye. Yhtyeen yllätykseksi Polydor suostui ehtoon ja jo 21.10.1977 yhtyeen Marqueen keikka äänitettiin ja siitä valittiin materiaali tulevan ensilevyn Tell Us the Truth toiselle puolelle. Levy ilmestyi helmikuussa 1978.

Kesällä 1978 ilmestyi single If The Kids Are United, joka on Sham 69:n tunnetuin biisi. Siitä ei jalkapallohoilotus ja nuoruuden uho parane. Kappaleen teki muuten suomeksi Karanteeni nimellä Ei ole meillä mitään paikkaa. Vuodelle 1978 saatiin vielä mahtumaan toinen LP That’s Life. 1979 ilmestyi The Adventures Of Hersham Boys, joka jatkoi tiukalla linjalla. Vuoden 1980 Game yritti etsiä uutta suuntaa sitä löytämättä. Bändi oli polttanut kynttilää molemmista päistä ja puhti loppui.

Tämän jälkeen Sham on koottu useita kertoja uudestaan vaihtelemilla kokoonpanoilla. Jossain vaiheessa jopa kaksi Sham 69:ia keikkaili samaan aikaan ja jälki oli välillä aika suttuista. Nyt on onneksi palattu oikealle tielle ja bändi on juuri sitä mistä se pitääkin muistaa – loistava liveakti.

The Adicts (UK)

Ipswich ei ole tuottanut montaakaan merkittävää bändiä, mutta tulee sieltä sentään The Adicts. Sen juuret ovat niinkin pitkällä kuin vuodessa 1975 ja yhtyeessä nimellä The Afterbirth. Tuolla nimellä ei tehty vielä keikkoja. Punkin tulon myötä vaihtui paitsi musiikillinen linja niin myös nimi. Lisäksi mukaan tuli vahva visuaalinen ilme. Se poimittiin Clockwork Orange leffasta, sen droogeilta. Droog oli leffan fiktiivistä slangia, yhdistelmä englantia ja venäjää ja se tarkoitti ystävää. Imago tarkoitti täysvalkoisia vaatteita, mustia bootseja ja knalleja. Laulajalla Keith ”Monkey” Warrenilla on vielä jokerimakeup.

Levytysura alkoi vuonna 1979 omakustanne EP:llä Lunch With The Adicts. Se sai hyvin huomiota osakseen, mutta esikois-LP  Songs Of Praise vuonna 1981 piti sekin tehdä vielä omakustanteena. Tässä vaiheessa bändi musiikillinen tyyli alkoi vakiintua nopeisiin biiseihin, joissa oli erittäin tarttuva melodia. Biiseissä oli usein yllättäviä soittimia tai ääniklippejä, kuten vaikka karusellimusiikkia How Sadissä tai viulua Joker in the Packissä. Tekstipuoli oli melko kepeää, joka sekin erotti Adictsiä muista punkbändeistä.

Levytyspuolella kierrettiin muutamalla pikkumerkillä, ennen kuin vuonna 1983 single Bad Boy nousi listalle. Tosin vain sijalle 75, mutta tämä riitti herättämään Siren mielenkiinnon ja se kiinnitti bändin. Sire diili ei ollut yhtä juhlaa, sillä bändi joutui muuttamaan nimensä muotoon ADX, koska levy-yhtiön mukaan Adicts sanaan liittyi niin paljon negatiivisia fiboja. Sire seikkailu ei kauaa kestänyt, mutta jätti sen verran jälkiä että yhtye toimi säästöliekillä vuoden 1986 Fifth Overture LP:n jälkeen. 1992 tuli albumi Twenty-Seven ja sen jälkeen oltiin kymmenen vuotta tauolla.

Tauon jälkeen The Adicts on palannut vahvana. Uusi levyjä on tullut suht tasaiseen tahtiin ja keikat ovat olleet vahvoja niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin – Clockwork Orange imagostaa yhtye on pitänyt edelleen kiinni. “But what I do I do because I like to do.”

Stiff Little Fingers (UK)

Jake Burns (laulu ja kitara), Henry Cluney (kitara), Gordon Blair (basso) ja Brian Faloon (rummut) olivat perustaneet Highway Star nimisen coverbändin Belfastissa 1974. Vuonna 1976 Blair jätti bändin perustaakseen Rudin. Blairin tilalle löytyi Ali McMordie ja yhtye nimi vaihdettiin Fastiksi. Vuoden 1977 alkupuolella Henry Cluney löytää punkin Eddie and the Hot Rodsin Live at the Marquee EP:n kautta. Hiukan tämän jälkeen bändille selviää, että on olemassa jo Fast niminen yhtye, joten uusi nimi pitää keksiä. Sellaiseksi valikoituu Vibratorsin biisin mukaan Stiff Little Fingers.

Belfastilainen journalisti Colin McClelland diggaa bändiä ja pyytää ystävänsä Gordon Ogilvien mukaan katsomaan yhtyettä loppuvuodesta 1977. Myös Ogilvie innostui bändistä. Hän alkoi kaveerata näiden kanssa ja sai yhtyeen innostumaan siitä, että sen pitäisi muuttaa tekstinsä poliittisemmiksi ja kantaaottavammaksi. Ogilvie myös innosti bändiä tekemään tekstejä Pohjois-Irlannin silloisesta tilanteesta, eli niin sanotusta Troublesista. Hän otti myös osaa biisien “Suspect Device” ja “Alternative Ulster” tekemiseen. Eikä aikaakaan, kun hänestä tuli yhtyeen manageri. Ensitöikseen hän perusti Rigid Digits levy-yhtiön, johon tulivat hän, McClelland ja kaikki neljä SLF:n jäsentä. Rigid Digits julkaisi bändin ensimmäisen singlen “Suspect Device” vuonna 1978.

John Peel alkoi soittaa singleä ohjelmassaan ja tämä innosti Rough Traden tekemään jakelusopimuksen Rigid Digitsin kanssa. Vuoden 1978 loppupuolella yhtye oli kiertueella Tom Robinson Bandin kanssa ja alkoi äänittää ensimmäistä LP:tään ”Inflammable Material”. Yhtye oli neuvotellut diilin Island Recordsin kanssa, mutta yhteistyö kariutui ja levy julkaistiin Rough Traden kautta. Vaikka levy oli vain indie-jakelussa, se myi 100 000 kappaletta ja nousi listalla aina sijalle 14. Kyseessä oli Britannian ensimmäinen täysin indienä julkaistu ja jaeltu levy, joka nousi TOP-50:een.

Bändi muuttaa Lontooseen ja samalla Faloon korvaa Jim Reillyn ennen Rock Against Rasism kiertuetta. Levy-yhtiö vaihtuu Chrysalikseen ja 1980 ilmestyy toinen LP ”Nobody’s Heroes”. Levyltä löytvät bändi TOP-40 sinkkuhitit “At the Edge” ja ”Nobody’s Hero”. Vuonna 1981 ilmestynyt ”Go for It” oli selvästi synkempi levy. Vuoden 1982 ”Now Then…” LP:n myötä alamäki jatkui ja bändi hajosi. 

Vuonna 1987 rivit koottiin. Rummuissa oli nyt Dolphin Taylor. 1991 ilmestyi LP ”Flags and Emblems”. Levyn jälkeen Ali McMordie jättäytyi pois ja hänet korvasi The Jamin Bruce Foxton. Kelpo levyt seurasivat toisiaan: ”Get a Life” (1994), ”Tinderbox” (1997), ”Hope Street” (1999) ja ”Guitar and Drum” (2003). Tuolla viimeisellä on mielestäni yksi SLF:n upeimmista biiseistä Joe Strummerin muistolle tehty ”Strummerville”. 

2006 Ali McMordie tuli takaisin bassoon ja Bruce Foxton sai lähteä. Kokoonpano on tästä eteenpäin ollut: Jake Burns, Ali McMordie, Ian McCallum ja Steve Grantley. Levyjä tällä kokoonpanolla on tehty vain yksi ”No Going Back” (2014). Se tehtiin joukkorahoituksella ja ennakkomyyntien ansioista nousi albumilistan ykköseksi Briteissä. Bändi on siis edelleen kovassa iskussa ja fanien suosiossa; miksipä ei oli kun kyse on kuitenkin todella hienosta livebändistä. 

The Boys (UK)

The Boysin, noiden poppunkin kuninkaiden,  juuret johtavat syvälle punkin alkulähteille. Casino Steel (koskettimet) oli soittanut jo Lontoon proto-punkbändi Hollywood Bratsissä. Sen hajottua hän oli soittanut punkin merkittävimmässä esi-bändissä London SS:ssä, jossa myös Matt Dangerfield (laulu ja kitara) soitti. London SS ei koskaan levyttänyt mitään, eikä päässyt edes keikoille, mutta kaverit jotka soittivat London SS:ssä, perustivat sellaisia bändejä kuin The Clash, The Damned, Chelsea, Generation X, niin ja tietysti The Boys.

Kesäkuussa 1976 Casino ja Matt houkuttelivat ensin mukaan Dangerfieldin koulukaverin Honest John Plainin (kitara). Plain puolestaan pyysi mukaan kaksi työkaveriaan T-paitapainosta, Duncan ”Kid” Reidin (basso) ja Jack Blackin (rummut) ja yhtye teki ensimmäisen keikkansa Hope and Anchor -pubissa syyskuussa 1976. Levytyssopimus irtosi tammikuussa 97 ja huhtikuussa ilmestynyt single I Don’t Care / Soda Pressing, jonka jälkeen yhtye meni toukokuussa studioon äänittämään esikois-albumiaan. Yhtyeen omaa nimeä kantava levy pitää sisällään useita klassikoita, kuten Honest John Plainin tekemän First Timen – Suomessahan tuo tunnetaan Poikien versioiman nimellä Eka kerta.

Jos ensimmäinen levy oli loistava, niin toinen Alternative Chartbusters on klassikko. Levyllä on neljätoista tarttuvaa, erittäin melodista ja upeaa biisiä. Tältäkin levyltä on Pojat yhtyeen levyille tiensä löytänyt pari biisiä; Brickfield Nights on tietysti Utajärven Yöt ja T.C.P. puolestaan RUK. Ensimmäisessä vaiheessa tuli vielä kaksi levyä (To Hell With The Boys ja Boys Only) ennen kuin yhtye hajosi 1981 vuoden lopulla.

Kaverit kiertelivät erilaisissa kokoonpanoissa, kunnes 1999 tuli Japanista sellainen tarjous, että yhtye kannatti laittaa uudestaan kasaan ja tehdä kiertue sillä. Kiertue oli menestys ja The Boys aktivoitui uudelleen. Keikkoja on tehty periodiluontoisesti ja saatiinpa vuonan 2014 uutta materiaali sisältänyt Punk Rock Menopause albumi aikaiseksi. Tuo levy osoittaa, ettei sävelkynä ole tylsynyt ja että kitarat soivat heleästi kuten aina ennenkin.

Kun Pojat teki vuonna 2020 30-vuotisjuhlasinglensä Uskovainen, niin sille saatiin mukaan soittamaan lähes koko The Boys yhtye.